Miksi Suomessa on niin vaikea löytää siivoustuotteita, jotka olisivat paitsi kotimaisia ja puhtaista raaka-aineista valmistettuja myös kauniisti pakattuja? Havainnosta sai alkunsa SEES Company, joka yhdistää Elisa Koivumaan intohimot.

Elisa Koivumaa pyöri helsinkiläismarketissa etsien shampoota ja pyykinpesuainetta. Hän oli palannut Suomeen asuttuaan viisi vuotta Japanissa, ja nyt uuden kodin perusvarastot piti täyttää.

– Se kauppareissu venähti. Etsin biohajoavia tuotteita. Jos löysin sellaisen, pakkaus ei ollut kaunis. Jos taas löysin tuotteen, joka olisi ilo pitää esillä, se ei ollut Suomessa valmistettu, Elisa muistelee.

Japanissa Elisa oli vaikuttunut siitä, kuinka arkisimmissakin asioissa kauneuteen kiinnitettiin huomiota. Nyt Suomessa kaikki tuntui erilaiselta, vaikka aineksia täällä pohjolassa olisi vaikka mihin: maailmanluokan designtajua ja upea, puhdas luonto.

Tästä Elisan takaraivoon raksuttamaan jääneestä havainnosta sai alkunsa SEES Company. Yritys valmistaa ekologisia, kasviperäisiä kodinsiivoustuotteita ja luonnonkosmetiikkaa Suomessa ilman turhia kemikaaleja. Puhtauden lisäksi Elisalle tärkeää on tuotteiden tinkimätön esteettisyys ja se, että niissä käytetään vain aitoja ja mieltä helliviä eteerisiä öljyjä.

– Kolmen lapsen äitinä tiedän, että joskus arki on raskasta. Arkinenkin pyykkihetki voi kuitenkin hoivata mieltä, kun saa käyttää ihanasti tuoksuvaa ja kauniisti pakattua pyykkietikkaa. Ja samalla meidän yritysten tehtävänä on varmistaa, että luonto ei kuormitu tuotteistamme.

Tutustu SEES Companyn tuotteisiin

Tekstiilisuihke raikastaa tunkkaisen treenipaidan ja pöytäliinan

SEES Companyn moni- ja helppokäyttöinen tekstiilisuihke neutraloi ummehtuneet hajut niin mökkitekstiileistä, huonekaluista, urheilukengistä kuin autonpenkeistäkin. Tuote on etikkapohjainen ja biohajoava, tuoksu tulee luonnollisista eteerisistä öljyistä.

– Suihke toimii, uskomatonta kyllä, myös pellava- ja puuvillapöytäliinoille, eli niitä ei tarvitse silittää. Riittää, kun levittää pöytäliinan pöydälle, suihkuttaa tekstiilisuihketta ja silittää käsillä ja antaa kuivahtaa, Elisa kertoo.

Siivoussuihke avuksi kodin päivittäiseen puhdistukseen

SEES Companyn siivoussuihke on apu kodin pintojen, kuten keittiön ja kylpyhuoneen päivittäiseen puhtaanapitoon. Soodapohjainen suihke poistaa tahrat ja on nappivalinta esimerkiksi lapsiperheille, jotka haluavat vähentää kodin kemikaalikuormaa. Raikas bergamotin ja sitruunan tuoksu tulee eteerisistä öljyistä.

17,90 €
Kauppias: SEES Company
Toimituskulut: 4,90 €
Toimitusaika: 1–3 arkipäivää
Kuvaus

Kotimainen yleissiivoussuihke on suunniteltu jokapäiväiseen kodin siivoukseen. Se tuo seesteisyyttä arkeen ja puhdistaa niin keittiön kuin kylpyhuoneenkin. Sinun ei tarvitse kuin suihkauttaa ja pyyhkiä – nopeaa ja helppoa! Soodapohjainen siivoussuihke irrottaa tehokkaasti likaa kodin eri pinnoilta ilman turhia ja vahvoja kemikaaleja, kuten zeoliittia tai fosfaattia.

Bergamotin hienostunut tuoksu yhdistettynä raikkaaseen sitruunaan tuo kotiin ylellisen puhtaan tuoksun. Sitrushedelmien eteeriset öljyt stimuloivat aisteja ja virkistävät mieltä. Sitruunan eteerinen öljy on jo luonnostaan antibakteerinen ja sopii erinomaisesti siivoustuotteisiin. Valmistettu uusiutuvista kasviperäisistä raaka-aineista, jotka hajoavat luontoon 100%. Luonnollisen koostumuksen ansiosta suihke jättää jälkeensä ainoastaan eteerisen öljyn puhtaan tuoksun. Siivoussuihke ei ärsytä ihoa ja on turvallinen valinta allergia- ja lapsiperheisiin sekä kotiin, jossa halutaan vähentää kemikaalikuormaa.

Ylellinen ja riittoisa pyykkietikka pyykkärin avuksi

SEES Companyn pyykkietikat on valmistettu käsin luonnollisista raaka-aineista. Pohjana on väkiviinaetikka, johon ei ole lisätty vettä, minkä ansiosta tuote on erittäin riittoisa. Tuoksuaineina ovat eteeriset öljyt. Biohajoavat pyykkietikat sopivat käytettäväksi huuhteluaineen sijaan sekä kirjo- että valkopyykille ja neutraloimaan hajuja esimerkiksi urheiluvaatteista.

Tiskiaine-spray tiskaamiseen ja keittiön pintojen putsaukseen

SEES Companyn tiskiaine-spray on helppokäyttöinen ja biohajoava tiskiaine, joka sopii myös keittiön pintojen ja ruokapöydän puhdistamiseen, ilman turhia kemikaaleja. Tuoksuna rauhoittava veriappelsiini, joka on peräisin aidosta eteerisestä öljystä.

17,90 €
Kauppias: SEES Company
Toimituskulut: 4,90 €
Toimitusaika: 1–3 arkipäivää
Kuvaus

SEES Tiskiaine-spray No. 1 Veriappelsiini on helppokäyttöinen ja ylellinen tiskiaine, joka sopii myös keittiön pintojen ja ruokapöydän puhdistamiseen ilman turhia kemikaaleja.

Veriappelsiinin tuoksun sanotaan rauhoittavan ja rentouttavan mutta samalla myös elävöittävän mielialaa. Käsitiskiaineen hedelmäinen ja raikas tuoksu tulee aidosta veriappelsiinin eteerisestä öljystä.

Suihkutettava käsitiskiaine tekee tiskaamisesta helppoa ja nopeaa. Vaahtoava koostumus puhdistaa rasvan ja ruokajäämät tehokkaasti, mutta huuhtoutuu helposti pois tehden astioista puhtaita ja kirkkaita.

Biohajoava, ei sisällä keinotekoisia hajusteita tai säilöntäaineita. Valmistettu Suomessa.

Pakkauskoko: 500 ml

Tutustu SEES Companyn koko valikoimaan!

Jutun kuvat: Sanna Lehto/SEES Company