Tilavuuden laskemisesta I
Tietoa ei voitu ladata
Antiikkikirjakauppias Tara Selter putoaa ajan virrasta marraskuun 18. päivänä. Septologian ensimmäisessä osassa Tara herää aamu toisensa jälkeen samaan päivään samassa talossa, jonka jakaa puolisonsa kanssa, kun muu maailma jatkaa tavallista kulkuaan. Lopulta Taran on alettava luoda itselleen uutta, laajempaa elämää yhden vuorokauden sisälle.
Palkitussa spekulatiivisessa kirjasarjassaan Solvej Balle tutkii muistamisen, ajan, rakkauden ja yksinäisyyden olemusta sekä pohtii, mitä olemassa oleminen oikeastaan tarkoittaa. Tilavuuden laskemisesta -sarja on noussut Tanskassa kulttimaineeseen niin lukijoiden kuin kriitikoiden keskuudessa, ja sen kolme ensimmäistä osaa palkittiin vuoden 2022 Pohjoismaisen neuvoston kirjallisuuspalkinnolla. Kosmos julkaisee sarjan kaksi seuraavaa osaa suomeksi vuosien 2024 ja 2025 aikana.
Alin hinta 30 päivän aikana: 29,90 €