Tapettitehdas Pihlgren ja Ritolan Kiurujen yö on malliesimerkki siitä, että oman tyylin seuraaminen kannattaa.

Symbolismin mestarina tunnetun Birger Kaipiaisen Kiurujen yö kuljettaa katsojansa unenomaisiin maailmoihin. Lintujen, kellojen, riipusten ja kukkeimmillaan olevien orvokkien merkitysten lisäksi tapettiin sisältyy myös toinen viesti, mitä Kaipiainen ei kenties tietoisesti tarkoittanut: seuraa rohkeasti omaa tyyliäsi.

Hanna Kuuskoski Tapettitehdas Pihlgren ja Ritolalta kertoo, kuinka aikana, jolloin Kaipiaisen tyyli kehittyi, taiteessa suosittiin selkeitä linjoja ja koristeellisuutta pidettiin turhana. Nuoren muotoilijan olisi ollut helppo mukailla valtavirtaa, mutta hän pysyi romanttiselle tyylilleen uskollisena.

Tuo päätös kantoi hedelmää. Kun vuonna 1958 Kaipiainen osallistui Kiurujen yö -kuosillaan Tapettitehdas Pihlgren ja Ritolan kutsukilpailuun, ainutlaatuinen tapetti otettiin tuotantoon ja koristamaan suomalaisten kotien seiniä. Myös kuvituksesta tutut orvokit pääsivät koristamaan rakastettua Paratiisi-astiasarjaa kymmenen vuotta myöhemmin.

Koska Kaipiainen uskalsi marssia oman rumpunsa tahtiin, on suomalaisen muotoilun historia entistä rikkaampi. Miksei sama kannattaisi sinun kohdallasi?

Osta Kiurujen yö -tapetti tästä!

122,00 €
Kauppias: Pihlgren ja Ritola
Toimituskulut: 15,00 €
Toimitusaika: 2–4 arkipäivää
Kuvaus

Birger Kaipiaisen suunnittelema, alkuperäinen Kiurujen yö -tapetti vuodelta 1958.

Suunnittelija: Birger Kaipiainen
Rullan pituus: 10,05 m
Rullan leveys: 53 cm
Tasakohdistus: 44 cm

Tapettitehdas Pihlgren ja Ritolan perinteiset paperitapetit valmistetaan yli 90 vuoden kokemuksella Akaan Toijalassa. Kuosit painetaan aidolle tapettipaperille rotaatiopainomenetelmällä, jolla syntyvät pehmeät värit, elävä painojälki ja kaunis himmeä pinta.

Vinkki!

Perinteinen paperitapetti on tavallista tapettia herkempää, mistä johtuen sitä pitää käsitellä tapetoitaessa hieman varovaisemmin. Tutustu Pihlgren ja Ritolan asiantuntijoiden tapetointiohjeisiin, joilla onnistut varmasti!

Katso lisää tapettimalleja Tapettitehdas Pihlgren ja Ritolan valikoimasta.

Väri

Tutustu koko tapettivalikoimaamme!