Hyvä valaistus on etenkin pohjoisen väelle tärkeää. Innoluxin valikoima koostuu rakastetuista designklassikoista ja uusista suosikeista – kaikkia niitä yhdistää ainutlaatuinen valaisinmuotoilun perinne.

Lokki, Tupla Kupla, Kupoli… Monet suomalaiset tunnistavat Innoluxin valaisimia joko ulkomuodolta tai nimeltä. Näille valaisimille ominainen modernistinen muotoilu onkin suomalaisten erityisalaa, oli kyse sitten arkkitehtuurista, huonekaluista tai vaikka lasista. Konstailemattomat muodot, puhtaat värit ja pyrkimys käytännöllisyyteen kuvastavat kotimaisen designin merkkiteoksia.

Modernistinen muotoilu on ollut kotimaisessa valaisinsuunnittelussa punainen lanka 1940-luvulta saakka. Lisa Johansson-Pape viitoitti tietä valaisinmuotoilijoille painottamalla töissään teknistä toimivuutta ja käytännöllisyyttä, ja samalla linjalla jatkoi muun muassa valon teoriaa ja värejä opiskellut Yki Nummi. Ansiokas design on huomattu myös kansainvälisesti: esimerkiksi New Yorkin nykytaiteen museo MoMA hankki Yki Nummen Modern Art -valaisimen kokoelmiinsa vuonna 1957. 

Johansson-Papen, Nummen, Tapio Wirkkalan ja esimerkiksi Yrjö Kukkapuron valaisimet ovat ikonisia teoksia, joita Innolux on ottanut uustuotantoon. Muotoilijoiden pitkänäköisyyden ja modernistisen otteen ansiosta käytännölliset, toimivat ja kauniit valaisimet löytävät saumattomasti paikkansa kodeista vielä useita vuosikymmeniä myöhemmin. Samalla kun klassikkovalaisimet kuvastavat vahvasti suomalaista tyyliä ja kulttuurihistoriaa, ne ovat myös osoitus suunnittelussa vallinneesta ajatusmaailmasta: tehdään toimivaa, joka kestää pitkään.

Innoluxin valikoimaan kuuluu myös kotimaisen designin uuden sukupolven muotoilijoiden valaisimia. Esimerkiksi Katriina Nuutisen Candeo-kirkasvalot, Tapio Anttilan Triplet ja Juho Pasilan Pasilat ovat lunastaneet paikkansa klassikoiden rinnalla sekä samalla osoittaneet, miten uusilla ominaisuuksilla – esimerkiksi kirkasvaloilla – on roolinsa pohjoisen talven pimeydessä.

Osta Innoluxin valaisimet tästä!

Taidetta tosiaan

Modern Artin nerokas design voisi huijata uskomaan, että valaisin on juuri suunniteltu, kun tosiasiassa se on tuonut valoa maailmaan 1950-luvulta saakka. Valaisimen valkoinen varjostin suodattaa valoa kauniin tasaisesti.

Lisa Jr.

Suunnittelijansa mukaan nimetty Lisa 450 -valaisin valmistetaan messingistä. Herkät koristereiät päästävät valon kulkemaan kauniisti. Lisa-tuoteperheeseen kuuluu riippuvalaisimien lisäksi myös lattiavalaisin.

Uusi klassikko

Nuutisen suunnittelema Candeo on markkinoiden ensimmäinen ripustettava kirkasvalovalaisin, jonka voi ripustaa kätevästi vaikka ruokapöydän ylle. Yläosassa olevan kytkimen avulla Candeon valo muuttuu tunnelmallisen lämpimäksi.

Tutustu valikoimaan: Innolux

22.01.2024